tiistai 9. syyskuuta 2008

Lastenpoli ajat ja ajanperumiset ja ajan antamiset

Jaahah. Lastenpoli alkaa olla jo kirosana tässä talossa. Miun mielestä tässä kaupungissa ei vaan toimi tuo homma. Meidän lasten allergioita ei ole hoidettu asianmukaisesti, eikä otettu vakavasti esim neuvolassa. Lähetettä kyllä saadaan sieltä sun täältä lastenpolille, mutta aikoja sitten ei. Nyt on vuosi odotettu Edvinin (2v) maitoaltistuksia ja aina aikaa siirretään ja siirretään, eikä syyt ole johtuneet meistä vaan lastenpolista. Ja koska Edvinillä ei ole vakuutuksia, ei olla vielä ainakaan lähdetty yksityiselle sinne Hkiin teettämään altistuksia. Nehän maksaa, yksi altistus reilun 300 euroa kaikkineen + matkat jne. No, tänään sitten miehen kanssa pitkään pähkäiltyämme asiaa, soitin lastenpolille EKKS:ssään vielä viimeisen kerran. Mie kerroin syyt ja seuraamukset ja Helsingin käynnit ja aivan kaiken, ja kerroin ettei haluta enää asioida siellä lastenpolilla ollenkaan vaan pistetään kaikki lähetteet sieltä pois ja ajanvaraukset ja systeemit. Kerroin, että olen niin loppu niiden kanssa taistelemiseen ja jatkuvaan siirtämiseen ja odottamiseen, että nyt riittää. No, kuinkas ollakaan. Hoitaja sieltä sitten samalla rykäyksellä tarjosikin molemmille pojille altistusajat tulevan viikon maanantaiaamuun. Juttelin puheluiden välissä vielä miehen kanssa ja sovittiin, että vielä tämä homma katotaan ja jos se menee mönkään tavalla tai toisella tai jos altistukset on mitä täällä päin keskussairaalasta puhutaan (Todella huono maine siitä, että lapset viedään todella huonoon kuntoon asti altistuksissa..) niin sit se sai olla viimeinen kerta meillä siellä. Päätettiin, että sit aletaan Edviniäkin käyttämään samalla Hkissa kun Irvinkin käy. Jännityksellä odotamme nyt sitä maanantaita.

Almironia kokeiltiin kolmena päivänä pienillä annostuksilla Irvinille allergologin suosituksen mukaan ja oireet olivat; 15 punaista näppyä kasvoille, ryhelöä kiveksiin, punoitukset taipeisiin ja peppuvako "ruvelle", lisäksi kauheesti ilmavaivoja, refluksia jonkin verran (Losec Mups menee, niin se vähän auttaa) ja itkuisuutta. Almironaltistus tehdään sit nyt maanantaina siellä polilla ja sen jälkeen nähtävästi Neocatea päästään testaamaan. Saa nähdä miten poika sitä suostuu juomaan, Almiron on menny tosi hienosti alas.

Ei kommentteja: