sunnuntai 30. elokuuta 2009

Apinaorkesteri ja kerhot



Alkukesästä vielä mietittiin, lähtisinkö sisarusmuskariin poikien kanssa. Kesän mittaan kypsyttelin ajatusta siihen suuntaan, että en. Kyllä nyt olen ihan varma, että ratkaisu on oikea. Minä en kykenisi kolmen pienen kanssa yksin siellä olemaan niin, että homma sujuisi hyvin häiritsemättä muita paikalla olijoita. Tuo pienimmäinen kun on vielä niin pieni, että voi pahimmillaan tarvita minun molemmat kädet koko muskarin ajan, niin toisten lasten kanssa en saisi mitään touhuttua siellä. Edviniä ja Irviniä ajatellen ja vähän omaakin napaani, olen kuitenkin ajatellut aloittaa avoimessa päiväkodissa käynnit säännöllisen epäsäännöllisesti. Ollaanhan me siellä aiemminkin käyty. Toinen vaihtoehto olisi seurakunnan äitilapsikerhot tai mitä ne ikinä onkaan, mutta niissä taas on omat rajoituksensa sen menemis- ja lähtemisaikataulun suhteen, avoin on koko ajan auki ja tulla voi kun sattuu pääsemään. Ehkäpä tämä apinaorkesteri pärjäilee sitten näin. =) Uusia äitituttavuuksia kyllä kaipaan, ei sen puoleen minulla on kyllä <3-ystävä kotiäitinä, joten häntä ainakin tapaan viikottain, jos en useamminkin.

Ei kommentteja: