tiistai 15. joulukuuta 2009

Aistiyliherkkyys, asperger, oppimisvaikeudet, erityispiirteet..Edvin.

Lueskelin pitkästä aikaa Krisselin blogia (http://krisseli.vuodatus.net/), jossa hän kertoilee pojastaan Rasmuksesta. Rasmus tuo mieleen hyvin vahvasti meidän Edvinin ja Edvinin ongelmat/ luonteenpiirteet. Meidän 3,5 vuotias Edvinhän on ujo, herkkä, ihana, älykäs, mietteliäs, kekseliäs, mutta omalla tavallaan hyvin vaativa lapsi. Ja todellakaan, sitä ei päällepäin uskoisi, miten hankalaa Edvinin kanssa touhuaminen joskus on. Edvinillä on selvästi aistiyliherkkyyksiä, kuten aiemminkin olen täällä maininnut niistä. Hänen pukeutumisasiat ovat erittäin hankalia ja haasteellisia päivittäin. Edvin ei voi sietää vaatteita päällään kotona ja todella harvoin on niin hyviä päiviä, että vaatteet pysyisivät päällä edes puolet päivästä. En edes muista sellaista päivää. Ulkovaatteiden pukemisessa kohtaamme joka kerta samat ongelmat; Sukkien saumat painaa, kengät puristaa ja tuntuu ilkeälle, toppavaatteet ahdistaa, vetoketjua ei saa laittaa kiinni vaan se täytyy jättää auki, hanskat ovat se viimeinen katastrofi ja olenkin tullut siihen tulokseen, että hanskat voidaan pukea ulkonakin. Pakkanen tuntuu ilkeämmältä kuin hanskat, joten Edvin yleensä ne aika pian pihalla käteensä haluaakin.

Kyllä se on todella rankkaa ja uuvuttavaa, joka ikinen aamu, joka ikinen päivä ja aina kun jonnekin ollaan lähdössä, kun Edvin täytyy pukea (hän ei juurikaan pue itse).

Aistiyliherkkyyksistä Edvinillä on myös kuuloaistiin liittyen selkeästi sellaista (ei voi sietää mekkalapaikkoja tai kovia ääniä, pienestä asti ollut tätä)..

Edvinillä on ruokailuihin liittyen myös aina ollut ongelmaa. Toiset lapset syövät hyvin ja itse. Meillä ei ole käyttäytymisongelmia Edvinin kanssa muissa tilanteissa kun ruokailuissa ja jos emme auta häntä, ruoka jää yleensä syömättä. Hän voi olla useita päiviä syömättä ja elää pyhällä hengellä, jos häntä ei auteta. Ollaan tultu kuitenkin siihen tulokseen, että useimmiten joku häntä tsemppaa ja auttaa ruokatouhuissa. Päiväkodissa ollessaan Edvin kyllä söi, tosin todella vähän ja en tiedä todellakaan sitä aivan todellista tarinaa, koska en ole itse nähnyt, että miten ne ruokailut sitten sujuivatkaan... Melko usein kyllä tuli sieltäkin sanomista.. Eli siis, miten sen nyt sanoisin, Edvinillä on ongelma ruokailujen suhteen.

Leikkimiset Edvinillä on kyllä mielestäni ihan ikätasoisiaan ja selvästi hän on älykäs. On asioita, joita hän jo osaa hyvinkin tarkkaan tehdä. Esim. kokoaa pikkulegoja jo mallista, muistaa lähiseudut ja osaa kertoa tien kotiin/leikkipuistoon/kaverille ja kauppaan.. Edvinillä on mielestäni erityisen hyvä kyky oppia "karttoja" ja muistaa hyvin aina minne mennään, mitä reittiä ajetaan jne ja jos joskus ajankin eri kautta, Edvin huomauttaa siitä. Minusta se on aika hauska juttu.

Edvinin puhe on selvästi mennyt taas eteenpäin tässä talven aikana. Nyt puhutaan lauseita ja kaikki mitä Edvin suustaan päästää on asiaa. Aina kaikki eivät vaan ymmärrä sitä, ääntämisissä on vielä ongelmaa. Ja osa sanoista voi olla kiertoilmauksia. Mutta tästä rikkaasta kielenkäytöstä (puheenkehitys on viivästynyt kyllä! Ja puheterapiassa edelleen ollaan!!!) sekä nopeasta hoksaamisesta minä voisin väittää Edviniä tosiaankin älykkääksi. Jopa keskitasoa älykkäämmäksi, joissain asioissa. Ehkäpä isoveljen malliesimerkki opettaa.

Edvin on tällä hetkellä kiinnostunut

-Pikkulegoista, rakentelemisesta (mielettömän hienoja taloja jne rakentaa!) ja osaa tehdä mallista pikkulegojuttuja

-Peleistä, eli lautapelit, tietokonepelit, itse keksityt pelit, itse piirretyt pelit.. Kaikki mitä vaan voi pelata on mielenkiintoista

-Ruoanlaittamisesta. Leipomisesta. Auttamisesta. Edvin tarjoutuu jatkuvasti auttamaan.

-Edvin on äidissä kiinni toisinaan vielä aika kovin. Tosin pienihän hän on. Hakeutuu kotona isojen poikien leikkeihin, on kiinnostunut avoimessa päiväkodissa isompien poikien leikeistä, mutta tuppaa usein olemaan vähän arka menemään niihin mukaan. Joskus osallistuukin. Edvin tuppaa yleensä löytämään leikkikaverin hieman itseään nuoremmista, hiljaisista tytöistä.

-Tyttö/poikajutut kiinnostaa. Värit; Tyttöväri/poikaväri. Tarkkana niistä. Liikennevalot kiinnostaa paljon.

-Edvin rakastaa askartelua, maalaamista, näpertelyä. Leikkaaminen on pop. Hamahelmityöt. Tarrat.

En osaa muuta sen ihmeempää kertoa. Edvin kokonaisuudessaan on ihana, maltillinen, päättäväinen, rauhallinen, hieman ujo ja arka, mutta älykäs ja positiivinen tapaus. <3 Äidin oma rakas.

1 kommentti:

pikkumies kirjoitti...

Moikka!
Kävin taas lukemassa kuulumisia.
Aika paljon samoja juttuja Eerolla, kun Edvinillä. Tosin nyt jo suurin osa helpottaa.
Meillä aistiyliherkkyyttä mut se ilmenee oksentamisena esim. jos näkee tai haistaa jotain. :/
Tosin ei meilläkään vaatteet pysy pitkään päällä, nytkin taitaa jo nakuna juosta..
Komea poikakatras siulla on. Itsekin neljättä mietin ja jotenkin oon varma et sekin ois varmasti poika..

Hyvää joulua teille!!