sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Hiljaiseloa, talvi alkaa kääntyä kevääseen..

Tämä talvi on ollut erityinen sen suhteen, että lapset eivät ole olleet koko ajan kipeinä. Alkaa tietysti ikäkin olla jo syy siihen tai ehkäpä on tuuri käynyt. Meillä on kyllä ollut pikkuflunssia satunnaisesti, pari viikkoa sitten kunnon oksennustauti, enterorokko ja yksi korvatulehdus kahdella pienimmistä pojista yhtäaikaa ja yksi vain pienimmällä.. Eli suht helpolla ollaan päästy, toivotaan että sama tuuri jatkuu lopputalvenkin..

Ihot sensijaan pojilla ovat olleet kuivat kuin autiomaa.. Ihan pakkotilanteessa olen rasvaillut, mutta minullahan on nykyään periaatteena se, etten ala sotkemaan ihon omaa rasvaneritystä turhalla rasvauksella eli jos ei kuivuus kutita tai muuten haittaa elämää, olen antanut olla kuiva..

Allergiarintamalla mennään tasaista tahtia.. Ei mitään mullistuksia kenenkään osalla ole tullut. Neocate jäi viime kesänä kokonaan pois perheemme käytöstä, pari purkkia taisi sitä jäädä ylimääräistä.. Riisimaito on poikien "yleismaitona" ollut nyt ja se ihana riisikaakao, josta pienet tykkäävät myös.

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Voi hitsi miten ihana blogi! Ihana lukea muidenkin kamppailuja allergioiden ja muiden sairastelujen kanssa! Ihan varmasti luetaan jatkossakin :))

Tampereen plikka kirjoitti...

Hei!

Terveiset aikuisten refluksipuolelta. Mitenkä teillä refluksioireilu tällä kaudella?


Ps. Teidät on linkitetty Suomen Refluksin (http://www.refluksi.fi) Lapset ja refluksi - osioon lasten refluksiblogien listalle.

Cia kirjoitti...

Heippa!
Jostakin tänne eksyin ja monta sivua pitikin lukea ihan kerralla :) Meillä myös 1v3kk maito- ja muna allergikko tyttö.
Tarkoitatko tuolla riisimaidolla ihan niitä kaupan riisimaitoja? Meillä neiti on koko ikänsä syönyt tissiä,ainoa sopiva maito olisi ollut neocate mutta sille ei altistettu joten korvauksiakaan siitä ei saada. Nyt olen raskaana ja kovasti näyttäisi siltä että tissimaito alkaa hiipumaan ja olenkin nyt silloin tällöin antanut kaupan kauramaitoa esim. ruoan kanssa,mietityttää vaan onko niissä tarpeeksi vitamineja? Suolaakin niihin on lisätty..
Meillä on elokuussa aika uudestaan maitoaltistukseen ja nyt olen miettinyt että jos tuo mun maito tosiaan loppuu niin pärjääkö ihan noilla kaupan kaura-,riisi ym. maidoilla?