keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kesä meni kohisten ja allergiaepäilyjä vauvalla on

Viimeksi päivitin tilanteen kesällä. Nyt tilanne on se, että Alvin vauvamme on 8kk ja on aloittanut kiinteiden ruokien syömisen + imetys. Alvinilla on kananmuna-allergiaepäily ja peruna-allergiaepäily. Kananmunasta ja perunasta oireilee tissimaidon kauttakin jo, jos syön munaa niin on melkoiset refluksit ja naama punottaa, myös punaisia länttejä muualla kehossa. Perunasta tulee iho-oireet, ei niinkään refluksia. Muita epäilyjä ei olla vielä saatu huomattua, poika on olemukseltaan tasainen, perustyytyväinen ja nukkuu hyvin sekä yöllä että päivällä.
Alvinin kasvukäyristä on neuvolassa tullut sanomista ja huolen aihetta, pituuskasvukäyrä on mennyt jopa -3 käyrälle, nyt se on noin  -2,5 käyrällä. Kuulema voi johtua imetyksestäkin. Joka toisaalta ihmetyttää, kun ei muilla pojilla moista ilmiötä ole ollut.
 
Yöt siis menee edelleen hyvin, yhtään valvottua yötä ei vielä ole, kauhulla odotan tuleeko sellaisia ja miten paljon. Huutamiset ja sylissä kantelutkin ovat tämän vauvan kohdalla ihan vieras asia, joka hämmästyttää kyllä meitä vanhempia. Vielä kun oppisi nauttimaan "helposta" vauvasta.
Ja nautinhan minä (pieni pelko persiissä).
 
Muut lapset:
 
Iivan 4,5v on edelleen maidottomalla ja munattomalla ruokavaliolla. Omenat ja rypäleet suurissa määrin aiheuttaa myös refluksia, mutta syö niitä satunnaisesti. Iivanilla on välillä epämääräisiä mahaoireita ja kipuja.
 
Irvin 5,5v on edelleen maidottomalla ja munattomalla ruokavaliolla. Välillä on maitokokeiluja jotka päättyvät monesti siihen, että vatsa on kipeä ja sekaisin.
 
Edvin 7v on koulussa, osittain maidottomalla ja munattomalla hän menee. Ollaan "höllätty" maidottomuutta, välillä annetaan pieniä määriä ja niin tuo tuntuu sopivan.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Maaliskuussa saimme joukkueeseemme täydennystä

Blogipäivitykset kulkee nyt vähän jäljessä.
Perheemme sai täydennystä maaliskuun 12. päivä,
pieni poikavauva sieltä tuli. 3342g ja 48cm.

 
Vauvaperheen arki on lähtenyt rullaamaan loistavasti. Vauvamme on täydellinen. Hän on terve, kaunis, ihastuttava persoona. Hänellä on nyt ikää 3kk ja hän on nukkunut yönsä äärimmäisen hyvin. Tähän mennessä huutoöitä nolla. Se on aivan uskomatonta siihen nähden, että millaista elämä noiden edellisten yöhuutajien kanssa on ollut. Ja on hieman vieläkin. Irvin 5v ja Iivan pian 4v heräilevät edelleen yöllä, lähes joka yö, Irvin on joskus koko yönkin saattanut nukkua mutta se on harvinaista.

Melkein en uskalla sitä tosiaan ääneen sanoa, enkä kirjoittaa, en uskalla vielä hengähtää ja toivoa, että se huutaminen on meidän perheessä loppu näiltä osin. En todellakaan uskalla sitä vielä kuuluttaa. Mutta jos näin hissukseen toivon.

Tottahan sitten kun aloitetaan kiinteiden kokeilut, joskus 6++ kk iässä (olen aina aloittanut reilusti yli puolivuotiaana) niin sitten on iso riski saada allergiat taas sieltä tulemaan. Mutta parempi tämä lähtökohta nyt on kuin edellisten vauvojen kanssa. Täysimetän siis jatkossakin, mahdollisimman pitkään.

Minä niiin ymmärrän teitä toisia vanhempia, joiden vauvat itkevät yönsä ja iltansa. Minä olen niin kokenut sen nyt kolmen vauvan kanssa viidestä. Ja toivon teille kaikille voimia jaksamiseen.

Päivitän blogia sitten taas kun joku käännekohta elämässämme tapahtuu allergioiden suhteen. Niin noilla isommilla lapsilla kuin pikkuisella.


lauantai 19. tammikuuta 2013

Harvinaista bloggaamista, mutta täällä ollaan

Edvin 6,5v on vedellyt maitotuotteita nyt kahdeksatta päivää, ilman oireita! En uskalla vielä hengähtää, että allergia olisi siinä, pitää pari viikkoa kuulostella ennen kun sen uskaltaa ääneen sanoa. Sitten jäisi enää kananmuna sinne allergiapuolelle. Tosin, isällään on nyt aikuisena huomattu kananmuna-allergia, joten voihan se olla, ettei tuo muna-allergia mihinkään lähdekään koskaan. Irvinille pitäisi alkaa seuraavaksi ajamaan läpi myös maitoa kokeilemalla, syksyn kokeilu tosin oli vähän heikko, eli mahan päälle otti maidot. Irvinillä ikää nyt 4v, maaliskuussa tulee 5v. Iivan kokeili muffinseja joissa munaa ja nyt on ollut useamman päivän peppu vaivan paloauton punainen, joten muna ei tällekään herralle käynyt. Refluksiahan se aiheutti myös. Seuraavan kerran kun kirjoittelen, perheessämme mitä luultavemmin on VIIDES poika! Maaliskuussa pitäisi pienen herran syntyä. IHANAA KEVÄTTÄ KAIKILLE!!!

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Hiljaiseloa, talvi alkaa kääntyä kevääseen..

Tämä talvi on ollut erityinen sen suhteen, että lapset eivät ole olleet koko ajan kipeinä. Alkaa tietysti ikäkin olla jo syy siihen tai ehkäpä on tuuri käynyt. Meillä on kyllä ollut pikkuflunssia satunnaisesti, pari viikkoa sitten kunnon oksennustauti, enterorokko ja yksi korvatulehdus kahdella pienimmistä pojista yhtäaikaa ja yksi vain pienimmällä.. Eli suht helpolla ollaan päästy, toivotaan että sama tuuri jatkuu lopputalvenkin..

Ihot sensijaan pojilla ovat olleet kuivat kuin autiomaa.. Ihan pakkotilanteessa olen rasvaillut, mutta minullahan on nykyään periaatteena se, etten ala sotkemaan ihon omaa rasvaneritystä turhalla rasvauksella eli jos ei kuivuus kutita tai muuten haittaa elämää, olen antanut olla kuiva..

Allergiarintamalla mennään tasaista tahtia.. Ei mitään mullistuksia kenenkään osalla ole tullut. Neocate jäi viime kesänä kokonaan pois perheemme käytöstä, pari purkkia taisi sitä jäädä ylimääräistä.. Riisimaito on poikien "yleismaitona" ollut nyt ja se ihana riisikaakao, josta pienet tykkäävät myös.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Ihon kanssa ihmeissään

Ihon kanssa olemme olleet viimepäivät ihmeissämme. Muutenhan elämämme on allergioiden suhteen ollut suhteellisen tasaista, olemme nähtävästi oppineet niiden kanssa elämään. Välillä on milloin kelläkn lapsella jotain pientä, korvatulehdusten määrä lienee vakio jne jne.. mutta nyt. Viime viikolla pienimmällämme, joka on nyt 2v3kk, alkoi tulla iho-oireita, voihan kyseessä olla jotain muutakin kuin allergiaa, mutta kun iho-oireita seurasi yhden päivän kuume, mahakivut, piereskely ja verinen ulosta, niin ihmetyttää aikalailla.
Vesikelloja tai märkäpäitä tässä ei ole, pahkuja vaan jotka herra itse meinaa repiä riekaileiksi. Ja tätä on nyt lähinnä kaikissa raajoissa ja pienemmissä määrin muuallakin keholla. Seuraavaksi taitanee nousta naamaan.
Menemme tänään yleislääkärille näyttäytymään ja hakemaan saikkulappua, kolme suoraa huutoa huudettua yötä takana. (poika muuten valitteli korviaankin?)

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Silmätulehdus x 3 ja korvatulehdus x2

Kuulin, että täälläpäin kierteleekin silmätulehdusta ja korvatulehdusta. No meille ne molemmat saapuivat. Kaikilla kolmella pienimmällä on silmätulehdus ja kahdella "keskimmäisellä" lapsella korvatulehdus. Flunssanoireita ei juurikaan ole.

Ja Iivanin lääkäri soitteli Helsingistä, verikoearvot olivat hyvät ja kalsiumarvo myös huippu. =)

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Viime viikolla Helsingissä taas!

Kävimme poikien kanssa allergologillamme Helsingissä taas viime viikolla keskiviikkona, samalla Iivanille tehtiin maitoaltistuskoe jota jatkettiin kotona.

Edvin 4v (16kg, 104cm) on lähinnä munalle ja maidolle enää allerginen. Viljat siis menee jo ja moni muu asia. Omenaa ja kaaleja varon kyllä edelleen ja on varmasti muitakin asioita joille ollaan allergisia, mutteivät ne ole niin merkittäviä kuin nämä viljat sun muut ovat tähän asti olleet. Edvin saa jo naudanlihaakin. +++ Seuraava käynti joko vuoden kuluttua tai tarvittaessa lääkärillä. Ja periaatteessa ei tarvi vuodenkaan päästä, jos ei haluta viedä. Edvinillä jatkuu puheterapiat edelleen ja toimintaterapiaakin suunnitteella aspergeroireiden vuoksi. Nekin tosin ovat mielestäni vähentyneet nyt iän ja kypsymisen myötä, tai sanoisinko että Edvin on oppinut paremmin elämään niiden kanssa.

Irvin 2v (15kg ja 98cm noin) on lopettanut kesällä Neocaten juomisen kokonaan. Oppinut täysin kuivaksi ja tutittomaksikin vielä. Iso poika siis. Lääkärissä todettiin, että maidoton linja jatkuu edelleen, soija, eikä perunakaan vielä käy ja viljoja pieniä määriä sietää. Omena, porkkana ja päärynä ovat ainakin pois vielä listoilta, mutta naudan lihaa on syönyt.

Iivan 1v 3kk (11kiloa) on allerginen perunalle, soijalle, maidolle, kotimaisille viljoille, päärynälle, munalle jne jne.. eli siis samat sävelet miltei mitä isommilla veljillä on ollut viime vuodet. Ei mitään uutta. Maitoaltistus aloitettiin Pikkujätissä, jatkettiin kotona. Muutamassa päivässä tuli iho-oireita, yöhuutamista ja levottomuutta ja kiukkuisuutta. Mahakipua. Nyt rauhoitellaan sitä maidottomalla linjalla sitten. Pari viimeisintä yötä on olleet suoraan sanottuna; HIRVEITÄ. Mutta ehkä se taas tästä. Iivanista otettiin verikokeet ekaa kertaa eläissään ja löytyihän sieltä taas se hyvin tulinen temperamentti, kun verikokeiden ottaminenkin piti keskeyttää pojan huutamisen ja naaman sinisyyden vuoksi. Näemmä huusi itsensä hapettomaksi. Tai jotain.

Helmikuun alkuun sain vehnäaltistusajan Iivania varten.