keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Silmätulehdus x 3 ja korvatulehdus x2

Kuulin, että täälläpäin kierteleekin silmätulehdusta ja korvatulehdusta. No meille ne molemmat saapuivat. Kaikilla kolmella pienimmällä on silmätulehdus ja kahdella "keskimmäisellä" lapsella korvatulehdus. Flunssanoireita ei juurikaan ole.

Ja Iivanin lääkäri soitteli Helsingistä, verikoearvot olivat hyvät ja kalsiumarvo myös huippu. =)

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Viime viikolla Helsingissä taas!

Kävimme poikien kanssa allergologillamme Helsingissä taas viime viikolla keskiviikkona, samalla Iivanille tehtiin maitoaltistuskoe jota jatkettiin kotona.

Edvin 4v (16kg, 104cm) on lähinnä munalle ja maidolle enää allerginen. Viljat siis menee jo ja moni muu asia. Omenaa ja kaaleja varon kyllä edelleen ja on varmasti muitakin asioita joille ollaan allergisia, mutteivät ne ole niin merkittäviä kuin nämä viljat sun muut ovat tähän asti olleet. Edvin saa jo naudanlihaakin. +++ Seuraava käynti joko vuoden kuluttua tai tarvittaessa lääkärillä. Ja periaatteessa ei tarvi vuodenkaan päästä, jos ei haluta viedä. Edvinillä jatkuu puheterapiat edelleen ja toimintaterapiaakin suunnitteella aspergeroireiden vuoksi. Nekin tosin ovat mielestäni vähentyneet nyt iän ja kypsymisen myötä, tai sanoisinko että Edvin on oppinut paremmin elämään niiden kanssa.

Irvin 2v (15kg ja 98cm noin) on lopettanut kesällä Neocaten juomisen kokonaan. Oppinut täysin kuivaksi ja tutittomaksikin vielä. Iso poika siis. Lääkärissä todettiin, että maidoton linja jatkuu edelleen, soija, eikä perunakaan vielä käy ja viljoja pieniä määriä sietää. Omena, porkkana ja päärynä ovat ainakin pois vielä listoilta, mutta naudan lihaa on syönyt.

Iivan 1v 3kk (11kiloa) on allerginen perunalle, soijalle, maidolle, kotimaisille viljoille, päärynälle, munalle jne jne.. eli siis samat sävelet miltei mitä isommilla veljillä on ollut viime vuodet. Ei mitään uutta. Maitoaltistus aloitettiin Pikkujätissä, jatkettiin kotona. Muutamassa päivässä tuli iho-oireita, yöhuutamista ja levottomuutta ja kiukkuisuutta. Mahakipua. Nyt rauhoitellaan sitä maidottomalla linjalla sitten. Pari viimeisintä yötä on olleet suoraan sanottuna; HIRVEITÄ. Mutta ehkä se taas tästä. Iivanista otettiin verikokeet ekaa kertaa eläissään ja löytyihän sieltä taas se hyvin tulinen temperamentti, kun verikokeiden ottaminenkin piti keskeyttää pojan huutamisen ja naaman sinisyyden vuoksi. Näemmä huusi itsensä hapettomaksi. Tai jotain.

Helmikuun alkuun sain vehnäaltistusajan Iivania varten.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Edvinillä

Edillä oli toooosi pitkästä aikaa kunnon allerginen reaktio, en tiedä vielä mille. Mutta kamalat mahahuudot tuli ja ihoreaktiot. Ilmeisesti päiväkodissa oli syönyt jotain sopimatonta, ei hajuakaan että mitä.

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Pojat tarhassa

Meillä pojat aloittivat tarhan eli päiväkodin tänä syksynä. Jännityksellä odotan miten siellä mahtaa sujua, tähän asti asiat on ainakin meneet ihan ookoo. Allergiatkin lienevät hyvin huomioitu, koska mitään erityistä ei ole ilmennyt.

Imetystä olen yrittänyt pikkuhiljaa lopetella Iivanilta. Yötissiä saa vielä lähes joka yö, ehkäpä se siitä omaan tahtiin sitten jäisi pois. Elikäs itse en vielä uskalla käyttää kananmunaa enkä perunaa ruokavaliossani tuon yötissittelyn takia. (Olen pieniä määriä käyttänyt välillä)

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Kolmas allergikko

Iivan vauvamme 1v1kk on nyt sitten virallisen epävirallisesti allergikko. Taannoisen maitokokeilun tuloksena lehahti tai syntyi monta muuta allergiaa päälle, jotka eivät ennen kyseistä maitokokeilua rintamaidon kautta oireita aiheuttaneet. Iivan onkin sitten iho-oireilijalapsi, on suolioireitakin, mutta näyttävin oire hyvin vahvasti reakoiva iho.

Iivanin iho on muutenkin peruskuivakka, vääriä aineita syötyään hän repii taipeensa auki, niin että ne tiukuttavat verta. Samoin rintakehä tuntuu olevan varsin kutiseva paikka.

Marraskuun alussa päästään meidän allergologin vastaanotolle. Sinne asti juo Iivan velipojan neocate-maitoa, ja yrittää saada tissin syömisen lopeteltua.

Lastenlääkäri

Lapsi- ja nuorisovastaanotolla käytiin tänään Edvinin kanssa ja Edvinillä todettiin Aspergeriin viittaavia oireita. Diagnoosia me tuskin saamme, kuten olen ajatellutkin. Toimintaterapeutin kanssa selvitellään ilmeisesti jatkoja, saadaanko apuja sieltä kautta vai mitä.. Ja ilmeisesti intensiivisempää puheterapiaa tiedossa Edvinin puheen tuottamisen ongelmiin. Muuten pojalla ei mitään, hieman kielijänne oli tiukka, mutta kehitykseltään, leikeiltään, kynäotteeltaan kaikki vastasi jopa 5-6 vuotiaan tasoa! Hieno homma. Ihanasti Edvin malttoi lääkärikäynnillä olla ja touhuta.

Irvinin liimakorvatilanne ohi!

Pistetääs hyviä uutisiakin tänne; Syyskuun alkuun Olle Sipari, korvalääkäri tähysteli mikroskoopillaan Irvinin korvia tuumaten, että liimakorvatilanne on helpottonut. Putkitusta ei ainakaan tähän tilanteeseen enää tarvita! Aivan mahtava tunne, kun sai viimein hyviä uutisia jostain suunnalta. Irvin nyt siis jo 2v5kk ja aiemmat isoveljet on putkitettu ja risat leikelty jo paljon ennen tuota ikää. Toivotaan, että korvatulehduskierre ei nyt tarhassa alkaisi. Irvin ja velipojat kun aloittivat tarhan viime viikolla.

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Iivan ja maito

Iivan täyttää tällä viikolla torstaina 1v. Nyt Iivanin iho on niin kurjassa kunnossa, epäilen että alkoi oireilla minun tissimaidon kauttakin jollekin, ehkäpä juuri maidolle. Iho ei ennättänyt parantua, vaan "kesii" ja on sellainen lastuisen kuivakka ja taipeet on ihan vereslihalla. Aivan hirveän näköistä.. Joten: Kokeilemme vähentää imetystä ja juotamme isoveljen Irvinin Neocatea nyt niin kauan kunnes päästään allergologille.

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Edvin pullapoika

Meidän Edvinille saatiin tämän kevään aikana "purettua" ruokavalioon mukaan VEHNÄ! Siis se on ollut aivan huippua. Vaikka monta asiaa onkin vielä mitkä rajoittaa, niin tuo vehnä on ihan mahtava homma. Nyt useiden viikkojen vehnän käytön jälkeen voin sanoa: Edvin ei ole enää vehnälle allerginen!!!

Maitoallergiaa!

Vauvamme Iivan 11kk sai tässä muutaman päivän ajan Nan1:stä ja Nan2:sta, ihan hyvin se meni kunnes alkoi tulla kiukkuisuutta, jonka jälkeen alkoi ilmaantua näppylöitä ensin kasvoihin, myöhemmin käsivarsiin ja nivusiin.. Sitten alkoi punoitukset, taipeet aivan hirveinä, verestävän punaisina ja toinen kives. Nyttemmin poika sitten on ihan kuivakan, hilseilevän, punottelevan ihottuman peitossa.. Että se siitä maitokokeilusta. Kauhulla odotan saadaanko tämä rauhoittumaan ilman, että jätän itse ruokavaliostani maidon taas kokonaan pois. (Kuten kahden edellisen vauvan kanssa on jouduttu tekemään)

Irvin ja liimakorva

Noniin, kolmas lapsistamme Irvin on liimakorva ja saa syksyllä putket korviinsa. Kävimme viime viikolla korvalääkärillä. Ei mitään uutta siis. Itseasiassa olisi ollutkin ihme, ellei tätä olisi tapahtunut. Minun oma lapsuuteni on mennyt korvaongelmien parissa vahvasti myös..

torstai 3. kesäkuuta 2010

Iivan ja iho

Iivanilla on hurjat iho-oireet. Enkä tiedä mistä.. Ei mitään käsitystä eikä hajuakaan. Selvästi siitepölyaikaan alkoivat, samoin kun porkkana- ja päärynäoireet, mut epäilen että tässä on kyse muusta. Katsellaan vielä pieni hetki ja ollaan sitten taas lääkäriin yhteyksissä. Lisään myöhemmin kuvia, mikäli saan aikaiseksi..

tiistai 25. toukokuuta 2010

Korvatulehdus x 2 TAAS

Pikasesti vaan raportoin tänne, että Iivanilla ja Irvinillä on taas korvatulehdukset. Kummallakaan ei nuhaa, eikä yskää tai kuumetta. Vain korvatulehdukset. Kefexin ja Amorion kuureillä jäpikät nyt sitten viikon ajan. Ja yöt menee ketuilleen, kuten arvata saattaa.. Ja päivätkin.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Räkänokat


Edvinin kaulassa punaisia länttejä, jotka kutiaa


Edin nänni, kutissut hurjasti, samoin silmäkulma. Siitä minulla ei ole kuvaa.


Irvinin iho-oireita, oli kauttaaltaan läntikäs.


Edvinin silmää kun oikein tarkkaan katsoo, voi nähdä ihottuman silmäkulmassa.. Nyt pahempana.


Irvin nuhanenä

Meillä sairastellaan taas. Sunnuntaina viikko sitten nosti kuumeen molemmille pienimmille Irvinille ja Iivanille. Ja keskiviikkona Edvinkin sairastui. Sen jälkeen minä ja mies myös. Ainoastaan esikoinen on säästynyt taudilta, mutta eiköhän se hänellekin tule vielä. Iivan sai ensimmäisen korvatulehduksensa, ikää nyt 8kk. Tämän sairastelun aikana pojat ovat saaneet jos jonkinmoisia iho-oireita, ehkäpä pronaxenista.. Tai mistä näistä aina tietää. Laitanpa kuvia tänne.

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Edin vehnäkokeilu päällä edelleen..

..On vaan ollut niin paljon kaikenlaista muuta ja talviloma perheen koululaisella ja miehellä niin ei ole ennätellyt paljon kirjoittaa. Edvinillä edelleen jatkuu se vehnäkokeilu, vaikkakin jonkin verran refluksia on ollutkin. Tänään illalla sai kipukohtauksen, jätti iltapalan syömättä ja kiukkusi ja valitteli refluksiaan. Yöt on kuitenkin menneet vielä ihmeen hyvin, joten katselemme edelleen josko vehnä alkaisi sopimaan..

Irvinillä yhä vehnäkokeilun jäljiltä ripuli. Saas nähdä kestääkö taas ties kuinka kauan, niinkuin kauran kanssa kävi..

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Vehnäaltistus 2010

Käytiin tänään Edvinin ja Irvinin vehnäaltistuksessa.

Edin vehnäaltistus meni niin, että hän sai 16 kpl muumikeksejä ja altistus jatkuu huomenna kotosalla. Jos jatkuu. Minun täytyy soittaa allergiahoitajalle ja kysyä mielipidettä, koska Edillä on ollut refluksia nyt kotiin tullessamme. (Käymme siis Helsingissä Lappeenrannasta asti).. Tuo refluksi ja kiukkuisuus (voi johtua rankasta päivästäkin) ovat tällä hetkellä ainoat "oireet".

Irvinin vehnäaltistus loppui lyhyeen, koska hän sai selvän reaktion ihollaan. Poskissa ja leuassa punoitusta, samoin rinnalla ja siellä sun täällä pieniä punoittavia kohtia. Irvin sai vuosi sitten sen verran rajuna reaktion, ettei häntä enempää tarvinnut tällä kertaa "kiusata" tuolla asialla.

Edelleen, toiveekkaana tuon Edin suhteen.. Josko sittenkin alkaisia vehnä jo viimein sopimaan. (Ikää pojalla 3,5v)

Edvinin asioita käsiteltiin muutenkin lääkärimme kanssa, mutta siitä ehkä joku toinen kerta lisää. Sopivaa neurologia mietiskellään Edille nyt.

Iivan kävi myös ekaa kertaa allergologilla ja lääkäri yritti luoda minuun uskoa, että josko tämä vauva ei olisikaan niin kovin allerginen kuin nämä kaksi edellistä.. Hyvällehän se sinänsä näyttää, mutta minun itseni on vaikea uskoa sitä. Vielä. Meillä siis vauvalla ikää 7kk ja kiinteistä menee bataatti ja päärynä. Tissimaidolla tissutellaan menemään, minulla vain peruna ja kananmuna poissa ruokavaliosta. Imetysdieetti ei tällä kertaa ole ollut lainkaan mahdoton!

perjantai 12. helmikuuta 2010

Refluksi on saapunut

Nyt Edvinillä alkoi refluksioireet ja laitettiin maitoaltistus poikki.

Maitoaltistus päivä 4.

Soittelin sinne allergiahoitajalle viimein. Eilen en saanut häntä kiinni..

Edvin pieree tosiaan vanhan maidon hajuisia pieruja ja röyhtäilee spontaanisti ja normaalista poikkeavasti. Yöt ovat olleet vähän levottomia (eivät kuitenkaan mahdottomia..). Poika ei myönnä ainakaan, että sattuisi mihinkään, muttei suostu maitotuotteita syömään.. Olen sitten "piilotellut" ne ruokiin. Niin on mennyt se reilu 2dl. Saas nähdä tänään saanko miten menemään. Hoitajan mielestä voisin puolittaa maitoannoksen koska oireiluja kuitenkin on. Haluan niin kovin viedä tämän vielä eteenpäin, että tosiaan lopettamaan en nyt vielä suostu. Ja samalla toivon niin kovin, ettei Edvin tulisi kamalan kipeäksi. Se voi räjähtää päälle kuin pommi, hoitajakin varoitteli.

No, katsellaan.

torstai 11. helmikuuta 2010

Poverpoint esitys ruoka-aineallergioihin liittyen!

http://www.lpsy.org/docs/A269.pdf

Tuollaiseen poverpoint-esitykseen törmäsin googletettuani aihetta. Ihan mielenkiintoinen ja mielestäni järkeenkäypä. Suosittelen kurkkaamaan.

Piirrustus

Edvin piirsi tänään iltapäivällä elämänsä ensimmäisen auton kuvan. Samaan syssyyn hän piirsi myös kuvan muurahaisesta, joka on vankilassa koska on juonut maitoa.

Taitaa tuo maitojuttu olla pikkaselle miehelle iso asia. <3

Edvinin altistus päivä 3.


Kolmas päivä. Yöllä Edvin vaati sormesta pitelyä, edellinenkin yö oli ollut pyörimistä (iskän vieressä). Ei kuitenkaan mitään huutokohtauksia tai selkeitä vaivoja. Levottomuutta vain. Se paridesiä ja ylikin ollaan hapanmaitotuotteita saatu menemään, tänäänkin yllättävän hyvin. Jugurttiin Edvin ei suostu enää koskemaan jostain syystä. Normaalista poikkeavaa röyhtäilyä ja pierun paukuttelua on myös ilmaantunut. Mutta tosiaan ei vielä mitään maata kaatavaa. Kai se voi elimistö maidolle reakoida noin, kun äkkisistään sitä annetaan. Soitan tänään allergiahoitajalle meidän kuulumiset.

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Edvinin maitoaltistus päivä 2.

Tänään jatkettiin kotona Helsingissä aloitettua maitoaltistustamme. Edvin sai neljä siipaletta juustoa, yhden juotavan mansikkajugurtin ja jäätelöä. Vähän epämääräistä kiukuttelua on ollut (voi johtua tietty eilisestä reissustakin vielä, oli rankkaa), poskien ihmeellinen rypyläisyys ja välillä punoittelu (ei jatkuvaa) vähän mietityttää meitä. On vähän semmonen odottava tunne, että paukahtaako refluksit ja mahakivut päälle vai ei. Toivon niin kovasti, että ei. Mies on loppuviikon työreissussa ja olen sitten neljän lapsen kanssa yksin täällä.. Katastrofin aineet on siis ilmassa.

Irvin toipuu hyvää vauhtia altistuksesta. Peppualue oli illalla vielä aivan turvoksissa ja punaisena ja tänäänkin punoitusta vielä oli. Rasvaillaan. Onneksi maitoa ennätettiin antaa niin vähän, ettei ilmeisesti pahempia oireita tule enää hänelle.

tiistai 9. helmikuuta 2010

Vitamiinit, pillerit, namitabletit, pureskelujutut..

Koska tiedän, että blogiani seurailee useampikin allergiaperheen äiti (yhteydenottajat ja kirjoittelijat ovat muuten AINA poikkeuksetta olleet naisia) ja muutama mummokin.. Niin ajattelin laittaa vielä semmosen jutun tänne, kun olen törmännyt perheisiin joissa on lapsilla allergioita, mutteivat lapset saa esim. maidottomasta dieetistä huolimatta kalsiumeja.. Eikä monikaan tule ajatelleeksi, kuinka paljon muita tärkeitä hivenaineita erilaisilla allergiadieettejä noudattavilla lapsilla voi puuttua elimistöstä! Olen nähnyt hurjan näköisiä, iho-oireisia, hilseileviä, kynsimuutoksista kärsiviä, kalpean valkoisia ja ihan vaikka minkä näköisiä allergisia lapsia (ja vieläpä laihoja ja aliravitun näköisiäkin minusta).. Mietin vaan, että onkohan noilla tullut ajateltua kokonaisuutta ja otettua noita labrakokeita milloinkaan.. Ei meillä ainakaan keskussairaalassa asioidessamme moisista tullut puhetta. Ei kuuloonkaan, että kalsiumeja olisi seurattu verenkuvasta jne..

Meillä pojat saavat multivita plus (monivitamiini lapsille jossa mukana maitohappobakteerit) purutabletteja, kalsiumia, d-vitamiinia ja Edvin vielä ekstrana sellaisen lääkärin määräämän hivenainevalmisteen, siitäkin huolimatta, että loppupelissä ollaan aika tarkkoja poikien ruokavaliosta, siitä että tulee tarpeeksi kuituja, hedelmiä, marjoja, vihanneksia jne..

Edvinillähän oli sinkin ja seleenin puutostila syksyllä. Se aiheutti hänelle iho-oireita ja sen, ettei haavat paranneet normaaliin tahtiin.. Kynsimuutoksetkin oli. Pelättiin jo psoriasista (ei mennyt enää atopian piikkiin oireet). Nyt tilanne on paljon parempi kun on tuo lääkärin määräämä hivenainevalmiste käytössä. Veikkaanpa, että aika moni ei ole tullut ajatelleeksikaan tuota! Ja väitän, että voisi monille iho-oireisille/hankalasti "atooppisille" olla sielläkin vähän helpotuksia elämään.. Siis vitamiinipurkissa. Miettikääpäs sitä.

Maitoaltistus helmikuu/2010

Käytiin tänään poikien kanssa taas Pikkujätissä maitoaltistuksessa.

1. Edvin (3,5v) sai ensin maitoa, mutta koska maito ei mennyt oikein alas, vaihdettiin jugurtiksi. Sitä meni ehkä 1,5 desiä altistuksessa ja koska mitään isompia merkkejä oireilusta ei tullut, niin altistus jatkuu huomenna täällä kotosalla. Vähän mietittiin hoitajan kanssa siinä, että tulikohan poskien kirjavuus ja punoittelut maidosta, mutta koska se ei oleellisesti muuttunut ja muuta ei huomattu niin päätimme jatkaa tosiaan. Nyt kauhulla ja jännityksellä odotan huomista. Olisi niiiiiiin tositositosi hyvä jos edes saataisiin hapanmaitotuotteet kokeiluun jollain tapaa.

2. Irvin (vajaa 2v) sai sivelystä alkaen olikos se nyt muutamaan milliin sitä maitoa ruiskulla suuhunsa ja aika pian huomattiin, että altistus on lopetettava. Irvinin peppualue meni hurjan punaiseksi, suorastaan oli kuin "tulessa". Vielä kotonakin peppu oli aivan turvoksissa ja hellänä. Kauhulla odotan hänenkin kohdallaan, että mitä tulee huomenna/yöllä eteen vielä tuon asian kanssa. Maito siis todettiin selvästi epäsopivaksi ja Irvin jatkaa Neocate-linjalla maitonsa suhteen. Ja Irviniltä otettiin "vuosikontrollit" eli verikokeet. Niistä näkyy mm. onko kalsiumit imeytyneet ja onko hivenaineet ookoo.. =)

Lääkäri oli edelleen ihana, osaava, huomioiva ja kuunteleva ja voin edelleen suositella kaikille Tiina Tuomelaa, allergologia, mikäli sellaista sattuu etsimään. Olenkin paljon häntä ylistänyt mm. avoimessa päiväkodissa, leikkipuistossa ja milloin missäkin sattuu tulemaan vastaan allergioiden kanssa kamppailevia. Tällä hetkellä tuntuu entistä vahvemmasti sille, että Luojan kiitos, tajuttiin ajoissa lähteä keskussairaalan "allergioitten hoidosta" pois.. Se oli aivan käsittämätöntä. Neuvolassahan meille tarjottiin jo lähetettä vauvalle (6kk) sinne keskussairaalaan allergia-asioissa, mutta en mene. Meillä onkin kolmen viikon päästä vauvalla allergologille aika ja isommilla pojilla vehnäaltistukset.

Edvinin kohdalla keskusteltiin vähän aistiyliherkkyyksistä, mahdollisesta neurologille menemisestä ja ummetuksesta. Edvin oli tosi reipas poika lääkärissä, vaikka todella aikaisin jouduttiin sinne menemäänkin..Herätys minulla oli aamulla 4.30...

Pitkä, rankka reissu takana. Hyvä mieli hyvästä palvelusta. =)

tiistai 2. helmikuuta 2010

Linkkivinkkiä muillekin kiinnostuneille

Sain Nina Haavistolta sähköpostia jokin aika sitten ja hän vinkkasi minulle tällaisesta Studio55 ohjelmasta, jossa hänen haastattelunsa esitettiin 25.1.2010 Linkki: http://www.studio55.fi/2010/01/25 Mikäli joku on kiinnostunut vaihtoehtoisesta lääketieteestä allergioiden ym. hoidossa.

Ps. Jostain syystä suora linkitys ei toiminut tänään!

Onko vaihtoehtolääketieteestä hyötyä?
Studio55.fissä vierailee tänään kiinalaisen lääketieteen asiantuntija Nina Haavisto. Haavisto lähestyy klinikallaan potilaidensa vaivoja ravitsemuksen kautta. Hän keskustelee Markku Veijalaisen kanssa muun muassa siitä, miten moni voi huonosti näennäisesti oikeaoppisesta ruokavaliosta huolimatta. Netin puolella Haavisto listaa oireita, joiden taustalla saattaa vaikuttaa vääränlainen ruokavalio. Lisäksi lapsesta asti pahasti allerginen Niina Voutilainen kertoo, miten hänen vaivansa poistuivat täysin homeopatian avulla.

perjantai 29. tammikuuta 2010

Edvinin kuulumisia


Edvinillä, niinkun muullakin perheellä on ollut tällä viikolla nuhaa. No, ei mitään kauhean kamalaa, mutta nuhaa kuitenkin. Varasin tulevaisuuteen pojille hammaslääkäriajat ja samalla kurkkasin taas Edvinin suuhun ja säikähdin kun näkymät olivat varsin erikoiset. Otinpa kuvankin..Kuvasta ei ihan täysin saa selvää, mutta jotain kuitenkin näkee.. Laitoin meidän lääkärillekin sähköpostissa kuvan ja hän oli sitä mieltä, että voisi olla viruksen aiheuttama tulehdus, ei sen ihmeempää. Seuraillaan.

maanantai 18. tammikuuta 2010

Ekat selvät iho-oireet Iivanilla


Tässä eka kerta kun Iivan oireilee selvästi ihollaan. Tämä tapaus sattui menneenä viikonloppuna, Iivanin ollessa 5,5kk. Ja aiheuttaja on ilmeisesti peruna, jota vahingossa söin (leivässä olikin perunaa). Voi olla myös mahdollista, että on joku muu tekijä, joka pahensi reaktiota. Aiemmin ei näin voimakkaita iho-oireita ole tullut. Zyrtekillä vähän tasaantui ja nyt ei enää ole mitään. (Kerran sipasin myös perusvoidetta heti huomattuani tuon).

Kuvan laatu on huono, liikkuvaa vauva"mallia" on hankala kuvata yksin..

Niin joo, refluksia tosiaan tuli tuon lisäksi, pulauttelua ja itkuisuutta. Kivun aikana poika on aina ihan kalpean valkea, nihkeän kylmän hien peitossa ja itkeskelee.. Ei oma itsensä. =/

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Yöhuuteluja ja oireita

Ensinäänkin anteeksi, etten ole saanut aikaiseksi viimeaikoina taas kirjoitella. On ollut vähän rankka vaihe meidän perheelle, monellakin tapaa. Henkilökohtaisesti unettomat yöt ovat karsineet aika paljon elämästä muuta ja mm. sosiaalinen elämä on melko kortilla tällä hetkellä. Toivotaan, että kevät tuo tullessaan uusia tuulia ja saadaan taas joskus ehkä nukkua.

Iivan 5,5kk kävi neuvolassa, painoa huimat 8255g, hyvin kasvaa. Iho on kuivakan rapsakka, refluksia välillä on, imetyksellä mennään edelleen. Helsinkiin ollaan allergologille aika varattu jo ja se on ensi kuussa. Iivan oireilee tissimaidon läpi ainaskin kananmunalle ja perunalle. Muusta ei vielä tietoa, jollekin tosin selvästi oireilee välillä..