keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Edvinin maitoaltistus päivä 2.

Tänään jatkettiin kotona Helsingissä aloitettua maitoaltistustamme. Edvin sai neljä siipaletta juustoa, yhden juotavan mansikkajugurtin ja jäätelöä. Vähän epämääräistä kiukuttelua on ollut (voi johtua tietty eilisestä reissustakin vielä, oli rankkaa), poskien ihmeellinen rypyläisyys ja välillä punoittelu (ei jatkuvaa) vähän mietityttää meitä. On vähän semmonen odottava tunne, että paukahtaako refluksit ja mahakivut päälle vai ei. Toivon niin kovasti, että ei. Mies on loppuviikon työreissussa ja olen sitten neljän lapsen kanssa yksin täällä.. Katastrofin aineet on siis ilmassa.

Irvin toipuu hyvää vauhtia altistuksesta. Peppualue oli illalla vielä aivan turvoksissa ja punaisena ja tänäänkin punoitusta vielä oli. Rasvaillaan. Onneksi maitoa ennätettiin antaa niin vähän, ettei ilmeisesti pahempia oireita tule enää hänelle.

3 kommenttia:

Pikkulintu kirjoitti...

Hei! Saanko kysyä miksi näette, että maitotuotteita on pakko käyttää? Kyselen nyt paljon.. Olen itse allergikko, mutta parantunut oikean ruokavalion kanssa monesta vaivasta. Ja pidän "normaalia" ruokailutapaamme (nykymaailmassa) pitkälle vääristyneenä.

Maito esim. muodostaa limaa, erityisesti lasten korvia ajatellen huonoa, sekä palaa ihmisen elimistössä happamaksi (kuten kaikki eläinperäiset tuotteet), ja on siksi oiva maaperä sairauksille - ja allergiallekin.

Voitteko käyttää soijaa? Tai tehdä "maitotuotteita" joistain viljalajeista tai siemenistä? Kalsiumia saa muualtakin kuin maidosta.

Tuo elimistön hapattuminen lienee suomalaisten naisten osteoporoosinkin syy.

Taija kirjoitti...

Aiemmassa kirjoituksessani täällä vinkkasin tuohon kiinalaiseen lääketieteen ruokavaliohommeliin, ehkäpä sinäkin puhut siitä? En ole sen syvällisemmin perehtynyt näihin vaihtoehtoisiin ruokavalioihin, joten en tiedä, en osaa, en hallitse. Ravitsemustieteen kurssilla aikoinaan olen tämän suomalaisen käsityksen ruokavaliosta saanut, sillä käsityksellä mennään edelleen.

Voitko kertoa minulle, mitä tarkoittaa että maito muodostaa limaa? Mihin se sitä muodostaa, mistä ja miten?

Soijaa voi käyttää meidän perheessä Edvin. Irvin on sillekin allerginen ja vauvasta en vielä tiedä. Isoin lapsi onkin ollut aina ihan normiruokavaliolla koska ei ole mitään suurempia allergioita ilmennyt.

Mitä tarkoittaa elimistön hapattuminen?

Skye kirjoitti...

Luulisin että tolla hapattumisella tarkoitetaan sitä, että elimistön pH muuttuu happamammaksi ja näinollen bakteereille ja viruksille suotuisammaksi kasvualustaksi. Liiallisesta happopitoisuudesta aiheutuu mm. närästys ja monet muut vaivat... Googlella löytänet, kun etsit elimistön pH-tasapaino-hakusanoilla :)