keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Meijän keski-Duutsoni kävi ravitsemusterapeutilla

Elikäs meillä oli Edvinin painon laskun takia ravitsemusterapeutilla aika, no eipä sieltä oikein muuta ohjeistusta tarttunut mukaan kuin että SINISTÄ KEIJUA (40%) pitäs lisäillä rutkasti joka ruokaan ja, että miun pitää alkaa tiuhaan tekemään "leipää" noista aineksista, mitä meillä nyt käytössä on. Olenkin nyt sitten leiponut perunarieskan tapaisia tattari-riisi-hirssi ja peruna-hirssi-tattari "leipiä" ja nytkin on uunissa peruna helmi-suurimoista tehtyjä hirssillä höystettyjä lättysiä. Joka kerta jännittää yhtä paljon, että mitähän noista syntyy. Noihin suurimoihin olen lisännyt semperin Finmix-jauhoseosta, alpro-soijamaitoa ja margariinia. Hyvinhän nuo tuntuvat uppoavan koko perheelle, onneksi!

Altistusten kanssa on keskussairaalassa ollut ihme säätöä. Eka niiden piti olla maalis-huhtikuussa, sitten syys-lokakuussa ja viimeisin lupaus lastenlääkäriltä on, että ne olisivat elokuussa kun Edi on jo 2 vuotta täyttänyt. Kotona kuulema saa tehdä kokeiluja. No, tehtiinkin vehnäkokeilu ja se tuotti kamalat mahavaivat reppanalle! Tänään ollaan kokeiltu Danonino-rahkaa, jännityksellä odotan mitä tapahtuu. Meillähän oireet ovat tulleet aina useamman tunnin viiveellä (koska ovat mahassa ja suolistossa). Ja nuo maitotuotteet ovat useimmiten vielä tehneet niitä refluksioireitakin, eli ruokatorven kipeäksi happamien röyhtäilyjen takia.

Allergologi Tuomelan kanssa on puhuttu puhelimessa ja kirjoiteltu mailia Edistä myös. Siellä nyt ei kovin ihmeellistä uutta. Niistä altistuksista on lähinnä puhuttu. Niin ja meijän pienimmäisellä Duutsonilla nyt sit ilmeistä on, että on myös maitoallergiaa ja viljat, sekä selleri tuntuu aiheuttavan ISOT huudot, jos siis mie syön niitä. Onneksi pojalle ennätettiin ottaa vakuutukset ja saadaan yksityiselle altistukset sitten kun niiden aika on. Nyt yritetään mennä imetysdieetin avulla eteenpäin (johon meinaa välillä mennä usko).

Että tämmöistä meidän elämään tällä erää.

Ps. Olisin lisännyt kuvia, mutta jostain syystä se toiminto ei nyt onnistunut tässä blogissa.

2 kommenttia:

Pikkulintu kirjoitti...

Olen aika järkyttynyt, että ravitsemusterapeutti suosittelee Keijua! On kuitenkin yleisesti tiedossa, että kaikki "vatkatut" rasvat ovat paljon tavallisia rasvoja epäterveellisempiä.

Hyvää levitettä voi tehdä itse öljyistäkin, tai siemenistä, jos allergia kestää.

Unohtakaa kaikki kammottavat transrasvat...

Pikkulintu kirjoitti...

Et mainitse kiellettyjen ruoka-aineiden listassa pähkinöitä ja siemeniä.

Voiko lapsesi syödä sesamia, auringonkukansiemeniä, mantelia ja cashewta?

Kaikki edelliset sisältävät paljon tarpeellisia rasvoja ja kivennäisaineita. Sesam lisäksi kalsiumia.

Yön yli liottaminen, ja aamulla tehosekoittimeen veden kanssa: tällä tavalla sesamista ja mantelista saa ihanaa maitoa.

Auringonkukkia liottamalla ja päivän idättämällä, tämän jälkeen tehosekoittimessa veden kanssa sekoittaen (+ maustaminen maun mukaan) taas voi tehdä hyvää levitettä leivän pääll!