torstai 26. kesäkuuta 2008

Tämä blogi muuttuu kahden allergisen lapsen blogiksi..

Tuli vaan mieleen, tosin vielä ainakaan ei pienemmällä eli Irvinillä ole unihäiriöitä, mutta on allergiaa. Aivan erilaiset oireilut pojilla siis.. Tämä toinen lienee "klassisempi tapaus". Käytiin tänään 3kk neuvolassa, pojan ihohan on alusta alkaen ollut hilseilevän kuiva ja "rouhean" tuntuinen kädelle öljyämisistä, öljykylvyistä ja rasvaamisista huolimatta. Eilen juuri kylvetin öljyssä, suihkutin aqalanin öljyä ja rasvailin, niin tänään jo suorastaan pöllähtää ihopöly kun pojalta riisuu bodyn pois. Eli nyt jos voi ennustaa, niin atooppiselle vaikuttaa. Itselläni on myös atooppinen iho. Edvinillähän tätä on ollut vain jaloissa. Ja neuvolatäti vähättelee koko juttua, kuulostaa miltei sille ettei usko Irvinin kohdalla mihinkään allergioihin, vaikka meillä perheessä on selkeästi huomattu että se 7-8 tunnin huutoputki päivässä jäi pois kun aloitin uuden ruokavalioni ja jos hairahdun tai vahingossa syön jotain väärää, niin huuto on taattu. Mikähän ihme se on, että neuvolatädin asenne on tuo ja vähättelee vaan. "Kyllä kolmekuiset muutkin on kuivaihoisia, kyllä kolmekuiset muutkin voi huutaa 7-8 tuntia päivässä viikon ajan ihan muuten vaan jne jne." No, onneksi meillä on miehen kanssa toisemme ja sitten Tiina Tuomela (Allergologi), joka ei vähättele tilannetta.

Ei kommentteja: