Tänään se tunne taas tuli päälle. Hyvin itketyn yön jälkeen, poika oli taas pystyssä ajoissa aamulla ja reippaana, iloisena itsenään. Syötiin siinä aamupalaa sunnuntain rauhaisaan tapaamme. Edvin innostui maistamaan leipää, noin kahden postimerkin kokoisen palasen (koska me ei olla jätetty kun se maito ehdottomasti pois ruokavaliosta, ilman lääkäriä en uskalla paljon muuta jättää ja tuokin on hyvin oleellinen juttu tuo maito! Kalsiumlisämääräystä odotellaan edelleen..). Ruokailu meni ookoo, pieni poskien punoitus, tyypilliseen tapaan siinä sitten alkoi vähän ruokailun jälkeen. Katsottiin siinä yhdessä isoveljen ja Edvinin kanssa telkkaria. Kunnes se tuli; Aivan hysteerisen kamala itkukohtaus. Sitä ennen vähän semmosta ihme kiemurtelua ja epämukavan olon osoittamista, kiukkuilua ja tavaroiden paiskomista. Itku jatkui ja jatkui ja jatkui. Yritin ottaa pienen syliini ja pitää hänestä kiinni, mutta eipä poika halunnut vaan riuhtoi itsensä minusta irti ja itki selkä kaarella kivuliaan näköisenä. Pikkuisen ihmisen naama oli aivan tulipunainen, enkä saanut häneen mitään kontaktia lukuisista yrityksistä huolimatta. Hän vaan itki. Mieskin heräsi siinä sitten ihmettelemään tilannetta, kun tenava oli itkenyt jo yli 30 minuutin ajan. Loppua kohti sain otettua poikaa jalkapohjasta kiinni ja rapsuttelin häntä rauhoittaakseni. Ja siihen sitten jumituinkin, koska hän ei halunnut päästää minua pois. Aina kun yritin vaihtaa asentoani tai niistää nenääni, niin poika parkaisi kahta kamalemman parun päälle. Minulla valui jo kyyneleet silmistä, kun mietin miten paljon kipua tämän pikkuihmisen elämään mahtuu. Minusta tuntui, että tämäkin päivä on ihan liian paljon pienelle miehelle.. Vaan eipä kai muu auta kun odottaa. Tai ehkä soitan huomenna taas jonnekin ja kysyn, mitä ihmettä voisin tehdä lapseni hyväksi..
Myöhemmin iltapäivällä poskien ihottuma muuttui kuivakamman näköiseksi ja käsivarsiin nousi lisää pientä näppyläihottumaa..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti